|
|
|
|
|
Hei, Olen Minna Korte, 35 v., Helsingistä. Perheeseeni kuuluu yrittäjänä toimiva aviomies ja viisi lasta (viimeisimmät ovat kaksostytöt). Isossa perheessä riittää vipinää väsymykseen asti. Talvi 2004 oli todella katastrofi mm. pienten sairastelujen kanssa ja öisiä valvomisia. Aloitin tuotteiden käytön toukokuussa 2005, jotta saisin lisää energiaa sekä piristymistä arjen touhuissa ja sitä olen saanut. Usein toistuvat rytmihäiriöt ovat hävinneet. Vuosiin en ole kerinnyt huolehtia itsestäni ja tämän myötä olen kokenut, että itsestä huolehtimiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota koska äidin jaksaessa paremmin jaksavat ja voivat muutkin perheessä hyvin. Ylipainoa kertynyt viimeisen raskauden jälkeen 20 kg, siitä tähän mennessä mennyt vasta noin 3 kg mutta senttejä esim. reidestä 5. Laihtumiseni siis alussa mutta tärkein asia on jaksaminen ja energisyys. Tiedän, että näiden tuotteiden avulla pääsen tavoitteeseeni. Kilot ovat tulleet salakavalasti vuosien varrella joten ei voi olettaa että muutamassa kuukaudessa kaikki ylimääräinen olisi pois. Stressiä ja yövalvomisia on edelleen mutta silti koen että jaksan paremmin ja ihmettelen missä tilassa olisin ilman näitä tuotteita. Mieheni käyttää tuotteita myös ja hän ei ole ennen koskaan suostunut syömään ”pillereitä”. Nykyään, jos vitamiineja ym. ei ole laitettuna valmiiksi hänelle saan kuulla että ”hei, missä päivän pillerit?”. Onneksi pirtelön osaa tehdä jo itse ?. Vähitellen opetan lapseni käyttämään tuotteita
myös koska uskon heidän saavan avun sairastelukierteeseen. Kaksostyttöni
syövät joka päivä pirtelöannoksen ja judoa harrastava
12-vuotias poikani tekee aamuisin ennen kouluun lähtöä
pirtelön sekä ottaa tärkeät kalaöljyt. 14-vuotias
tyttöni tykkää erityisesti suklaavälipaloista, jaksaa
pitkän koulupäivän paremmin ja energia ei lopu kesken.
Hän myös syö kalaöljyt ja monivitamiinit, tulosta
huomaa jo koulussakin, mm. kokeiden numeroissa. maddex@elisanet.fi
|