Pertti Lehto (s. 1941)
Työaikani on kulunut autojen parissa kaikenlaisia korjaustöitä tehdessä, osa vapaa-ajastakin samoja askarrellen.
Tutustuminen Herbalifen tuotteisiin tapahtui ihan sattumalta työpaikalle järjestetyssä esittelytilaisuudessa keväällä -98 Leena Korhosen ja Marjatta Niemenmaan toimesta, siellä täytin kyselykaavakkeen, johon merkitsin, että voisin vaikka vähän laihduttaa. Aikaa kului kuitenkin sen verran, että olin jo unohtanut koko asian, kun Marjatta soitti. Hän kysyi, olenko tosissani aikonut laihtua, johon vastasin, että voisihan sitä yrittää.
Heti ensimmäisen viikon aikana huomasin muutoksia, jotka olivat vain parempaan suuntaan. Iltaväsymys väheni, nukuin paremmin, heräsin helpommin ja pirteämpänä ja energisyyteni ja elinvoimaisuuteni lisääntyi muutenkin.
Loppukesällä tein myyjäsopimuksen ja olen käyttänyt tuotteita säännöllisesti ylläpito- ohjelmalla.
Kokonaisuudessaan painoni on pudonnut viidenneksellä, ja ylipaino on poissa jo useita vuosia. Vyötärön ympärysmittani on kaventunut 15 - 20 cm. Farkut olivat ennen kokoa 54 - 56 D, nyt 50 C ja kengän numerokin on pienentynyt 43:sta 42:een.
Liikapainoon liittyneet ongelmat helpottivat, kun keho sai hyvää ravintoa ja elämäntapa muuttui terveellisemmäksi. Veriarvot ovat nyt normaalit, jokatalviset (2-3) antibioottikuurit ovat loppuneet kokonaan, eikä minulla ole minkäänlaisia lääkityksiä.
Yhteystietoni: Pertti Lehto
Grönberginkatu 7, 33700 TAMPERE
Puh: 03-3630857
GSM 0400 124464
perleh@dnainternet.net